Kun puhutaan sienistä, monelle tulee mieleen kauniit, pyöreälakkiset ja hyväkuntoiset ruokasienet.
Mutta entä jos katsoisimme metsää ja sieniä hieman toisin?
Mitä jos taiteen lähtökohdaksi valittaisiin juuri ne kummalliset, ränsistyneet ja vähän ällönkin näköiset sienet, jotka yleensä ohitetaan?
Otin syksyllä valokuvia lähimetsästä löytämistäni oudoista sienistä ja kokosin niistä ilmaisen Kummallisia sieniä -valokuvapaketin opettajien käyttöön.
👉 Tutustu ja lataa valokuvapaketti maksutta täältä!
Näiden valokuvien pohjalta kehitin kolme erilaista sieniaiheista kuvataidetehtävää, joissa harjoitellaan havainnointia, värejä ja mielikuvitusta – mutta ennen kaikkea uteliaisuutta ja hyväksyvää katsetta.
Tämän materiaalin taustalla on ajatus, että kaikki taide ei aina tarvitse olla kaunista tai täydellistä. Kun oppilaat tutkivat sieniä, he huomaavat, miten monenlaisia värejä, muotoja ja tekstuureja luonnosta löytyy.
Lapset suhtautuvat asioihin luontaisesti uteliaasti ja neutraalisti – he oppivat vasta meiltä aikuisilta sen, mikä on “kaunista” tai “rumaa”.
Siksi tämä tehtäväkokonaisuus on yhtä aikaa kuvataiteen ja tunne- sekä asennekasvatuksen harjoitus. Se kannustaa tutkimaan, vertailemaan ja iloitsemaan erilaisuudesta, eikä niinkään tavoittelemaan täydellistä lopputulosta. Harjoittelu auttaa myös sietämään epävarmuutta ja epätäydellisyyttä, jota me kaikki kohtaamme.
Tehtäväpaketti sisältää kolme erillistä kuvataidetehtävää, jotka soveltuvat monille luokka-asteille ja eri tasoisille ryhmille.
Pohjana toimii aiemmin julkaistu Kummallisia sieniä -valokuvapaketti.
Tehtävissä tutkitaan värejä, muotoja ja valöörisävyjä eri tekniikoiden avulla. Samalla ne rohkaisevat oppilaita havainnoimaan ympäristöä uteliaasti ja arvostamaan myös “kummallisen kaunista”.
Kokonaisuus tukee erityisesti kuvataiteen opetussuunnitelman tavoitealueita T1 ja T2:
Kuvataide on ennen kaikkea maailman tutkimista eri näkökulmista, ja tämä materiaali rohkaisee myös meitä aikuisia katsomaan toisin.
Kun oppilaat tekevät taidetta kummallisista, hieman rikkinäisistä sienistä, he oppivat samalla, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen arvokasta. Se on tärkeä viesti paitsi kuvataideopetuksessa, myös elämässä yleensä.
Kummallisia sieniä -paketti sisältää sekä valokuvapaketin että diasarjapaketin, jossa on kolme erilaista ja vaiheistetusti ohjattua kuvataidetehtävää.
Saat:
Kaikki tämä on heti valmiina käytettäväksi omilla tunneillasi.
Paketti on julkaistu Freeedissä, mistä voit lukea siitä lisää klikkaamalla tästä.